Kouvolan Urat 2016

04.03.2016 11:08

Kouvolan Urat ajettiin helmikuun puolessa välissä Kouvolan pienoisautokerhon radalla. Tällä kertaa teamin jäsenistä osallistui ainoastaan allekirjoittanut. Ajettavat luokat olivat EM-24, ikärajaton EM-24, OG12-24 ja Box Stock. Perjantaina oli mahdollisuus treeniin ja lauantaina kisa alkoi parintunnin treeninjälkeen kello kymmenen EM-24 luokalla. Koska kisat käytiin siipiautoradalla jossa kallistetut mutkat nostivat nopeudet koviksi ja ajovirheitä tuli normaalia skaalarataa vähemmän. Tästä johtuen kaverin kiinniajaminen oli vaikeaa ja kolaritilanteissa auton rikkoutumisriski suuri.

 

EM-24 lähtöön valmistautuminen.

Aloitus luokka EM-24 muodostui Kotkalaisten junnujen jäsentenväliseksi. Eteläsuomen hiihtolomaviikko varmaan verotti osallistujia kun porukka keskittyi lomaviikolla muihin aktiviteetteihin. EM-24 luokan voitti Noel kolmenkierroksen erolla Ellaan. Kolmannesta sijasta käytiin tiukka taistelu joka vei Juliet kierroksen erolla Vanessaan.

Huoltohommia uranvaihto tauolla

EM-24 yli eli kaikille vapaan JK autoilla ajettava luokka meni omalta kohdalta hyvin tuloksena toinen sija, hieman siis parannusta edellisvuoden kolmanteen sijaan. Tulos ei tullut täysin yllättäen koska oma tämän luokan kalusto on toiminut joka kerta hyvin. Kilpailun nopeudesta kertoo jotain se että näilläkin autoilla päästiin 39,5km/h keskinopeuteen (kierrosaika 4,285s ), oma paras kierrosaika jäi vain 10 sadasosaa kilpailun parhaasta kierrosajasta. Atte voitti kilpailun 10 kierroksen erolla allekirjoittaneeseen Nikon ollessa kolmas jääden myös n. 10 kierrosta omasta tuloksesta. Kilpailun lopussa erot olivat suuret ja ainut taistelu käytiin kolmannen ja neljännen sijan välillä (Niko ja Pyry) joka oli kilpailun päättyessä ainoastaan n. puoli kierrosta.

OG12-24 luokan osalta pienoinen yllätys oli että vauhti etenkin kilpailun alkuvaiheessa riitti kärjen tuntumaan. Noin puoleenväliin kilpailua näytti että vauhti riittäisi kolmenjoukkoon. Reunaurilla tipuin kärkikolmikosta mutta kaksi viimeistä uraa ajaisin keskiurilla jolloin eron kurominen voisi olla mahdollista. Toiseksi viimeisellä uralla hajosi kuitenkin takaratas ilmeisesti kolarin seurauksena irronneen moottorin kiinnityksen seurauksena. Vaihdoin rattaan enkä huomannut että myös moottorin kiinnitys oli irti ennen kuin toinenkin ratas hajosi. Tässä vaiheessa luulin myös laakerin hajonneen ja koska peli oli muutenkin menetetty, ei jatkaminen ollut enää mielekästä. Lopputuloksena oli toiseksi viimeinen sija ja tulos jolla olisi oltu EM luokassakin vasta viidennellä sijalla. 

Päivän viimeinen luokka oli Box Stock joka on Kouvolassa normaalia haastavampi johtuen heikommista pito-olosuhteista. Tästä johtuen myös autossa piti käyttää poikkeuksellisia säätöjä, skaalarenkaat olisivat luultavasti olleet reunaurilla toimivin vaihtoehto! Auto toimi kuitenkin kohtuullisen hyvin ja aika-ajossa tuloksena oli kolmas sija. Kilpailun olosuhteet ja runsas stoppien määrä hankaloittivat ajorytmiin pääsyä. Toiseksi viimeisellä uralla irtosi rengas jonka seurauksena hävisin n. 15 kierrosta, tämä ei kuitenkaan vaikuttanut lopputuloksiin ratkaisevasti. Lopputulosten kuudes sija oli olosuhteisiin ja siipiautokokemukseen nähden tyydyttävä. 

Tulokset löytyvät tulos välilehdeltä

Tuomas

 

 

Yhteystiedot